lauantai 24. maaliskuuta 2012

Triplanimipäivät


Meillä juhlittiin tänään kaikkien kolmen lapsen nimipäiviä perheen ja ystävien kanssa. Eilen illalla väsymys vei voiton enkä jaksanut tehdä juhlien eteen mitään. Aamulla pitikin sitten ajoissa aloittaa leipominen että sain kaiken valmiiksi ennen vieraiden tuloa.

Ensimmäisenä oli listalla Pätkiskääretorttu. Ohje löytyi perinteisesti Mantan kyökistä. Sen verran sävelsin omiani etten laittanut täytteeseen ohjeen mukaisesti sulatettua suklaata. Torttu oli aikas kostea ja sen asettelu nätisti tarjolle oli haastavaa. Mutta kuten sananlasku sanoo, moni kakku päältä kaunis sisältä pelkkää.....




Ainakin torttu teki hyvin kauppansa ja sai kehuja että hyvää oli :)








Seuraavaksi otin haasteeksi Appelsiinileivokset. Innostuksen näihin sain eilen töissä. Yksi opiskelijoistamme tarjosi tätä herkkua viimeisen työpäivänsä kunniaksi. Ohje on Kinuskikissan -blogista. Vaihdoin vehnäjauhojen tilalle gluteenittomat jauhot ja hyvin onnistui :)

Tässäkin tapauksessa oikaisin vähän enkä tehnyt valkosuklaasta hienoa raidotus koristetta. Tyydyin raastamaan kuorrutteen päälle valkosuklaata. Tein ohjeen kaksinkertaisena niin sain siitä koko pellillisen.

Kerrankin sain kuorrutuksen kauniisti levitettyä. Se on yleensä ollut mulle kompastuskivi.

Tältä näyttävät leivosten eri kerrokset.




Tällä kertaa en jaksanut väsätä varsinaista täytekakkua joten päätin tehdä elämäni ensimmäisen kerran Brita -kakkua. Jälleen kerran ohje löytyi Mantan kyökistä, ja gluteenittomana tietysti.

Maaliskuu ei ole mansikoiden sesonkiaikaa joten vaihdoin ne persikkaan. Täytteeksi laitoin kermavaahto+rahka+persikka sekoitusta. Tähän pätee sama sanonta kuin kääretorttuun. Ei ollut kaunis katsella mutta hyvää oli :)

Tein kaksinkertaisen annoksen. Paistoin ensin toisen ja sitten toisen levyn. Tältä levy näytti uunista tultuaan.

Levitin pohjalle kermavaahto+rahkaseoksen ja päälle persikkapaloja


Kannen asettelu pohjan päälle olikin haastava homma. Lopulta se tapahtui palasina. Eipä haitannut koska kakun kuulu näyttää tuollaiselta hieman epämääräiseltä. Ja makuhan se tärkein on :))

Ja nämä on siis kaikki leivottu gluteenittomana, luonnollisesti :)


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti